"Your work is going to fill a large part of your life,

and the only way to be truly satisfied is to do what you believe is great work.

And the only way to do great work is to love what you do.

If you haven't found it yet, keep looking.

Don't settle. As with all matters of the heart,

you'll know when you find it. - Steve Jobs -

Photographer Seija   valokuvaajan ammattitutkinto 2017 (atn)

 

Kolme lasta ja kolme lapsenlasta. Asun Kokemäellä rintamamiestalossa. Työssä Sataedussa. Elämä on ollut välillä solmussa, on mentävä vain ylös ja eteenpäin. Onneksi tunnelin päässä on näkynyt valo eikä mitkään piikit enää satuta minua. Valokuvan välittyvä voima on se minun paras juttu.

Sain 2007 unelma-ammatin koulunkäyntiohjaajana. Harrastuksia on paljon, lähinnä liikunnallisia. Minut tapaa kolmasti viikossa aamuisin kuntosalilta, kerran viikossa sählyä ja kesäisin pyörän selässä. Tarve pitää itsestäni huolta on tärkeintä elämässä, jotta jaksan puuhata pienten lastenlasteni kanssa. Myös musiikki merkitsee minulle paljon, rentoutuessa ja tanssimisessa.

 

Pienestä pitäen rakastanut kameraa ja kuvausta. Isän kameraa tuli usein "lainattua" ja niitä kuvia piti aina selitellä.  Nyt kamerat ovat vaihtuneet, mutta haave toimia oikeana valokuvaajana vain vahvistui digitaalisuuden myötä. Menetin sydämeni Suomen luonnolle, Lapissa Karhunkierroksen maisemia kuvatessa. Puurijärvellä viettänyt aikaa muuttolintuja kuvatessa. Haaveena oli kuitenkin ottaa sellaisia hienoja henkilökuvia, joita lehdissä näkyy. Myös mustavalkoiset kuvat kiehtovat.

Joulukuussa 2017 varmuuteni kuvaajana kasvoi, suoritin valokuvaajan ammattitutkinnon (atn). Sataedu Nakkilassa sain siihen tilaisuuden työn ohessa. Siitä kiitos joustavuudesta esimiehelle ja Sataedun johdolle.

Opiskeluaikaan kuului mukavia viikonloppuja opiskellen valokuvauksen ihmeitä ja vinkkejä. Kuinka valaistaan ja miten kameraa pitää käsitellä. Kultainen leikkaus, studiokuvaus, kuvattavan ohjaus, tuotekuvaus studiossa, miljöössä henkilökuvaus, liikkuvaa kuvaa, ihan kaikkea. Ihanaa!

 

Opettajat olivat innostavia, kuten Mikko Auerniitty, Johanna Sjövall, Eeva Meusel, Emma Susi,  Ville Malja ja moni moni muu. Kivoja projekteja yhteistyönä mm. Porin Linjoille. Opiskelun ohessa sain uusia hyviä ystäviä. Heiltä voi aina kysyä Facebookissa apua.

Valokuvauspalveluihin kuuluvat: kaikki elämäsi tärkeimmät hetket sekä passikuvaukset, yrityskuvaukset. Valokuvan voimalla hyvä mieli on minulle tärkeää. Kuvillani pyrin aina tulkitsemaan kuvattavien tunteita, suhdetta itseensä ja läheisiin.

Nyt saat kauttani myös passikuvat suoraan poliisin järjestelmään.

Kotonani minulla on pikkuinen studio, siellä onnistuu pariskuntakuvauksetkin.

Luonto on tärkeä ja luonnonvalossa otetut miljöökuvat ovat ihania.

Työni ohessa minua pyydettiin pitämään valokuvakerhoa opiskelijoille. He innostuivat kuvaamaan ja varsinkin olemaan kuvattavina. He saivat heittäytyä haaveisiinsa ja toteuttaa niitä, oppivat uskomaan itseensä ja tulemaan toimeen muiden kanssa.

Monen vuoden kokemus graafiselta alalta ja ammattitutkinto painopinnanvalmistajana prepress-puolelle. Kauttani voit tilata julisteita, kortteja, kutsuja, ohjelmakoulutusta tai vaikka vanhojen kuvien restaurointia, ota yhteyttä.

Kiitos kun jaksoit lukea tähän asti. Ota yhteyttä missä tahansa kuvausasiassa, olen innostunut valokuvauksesta ja se on asia, mitä haluan tehdä niin kauan kuin täällä elän. Tehdään ideastasi hyvä suunnitelma.

Opiskelu:

Valokuvaajan ammattitutkinto VA/ (atn) 2017

Erityispedagogiikan perustutkinto

Painopinnanvalmistajan ammattitutkinto

Mainosalan ammattitutkinnon perusteet

CreativeLive: Advanced Photo Restoration 3/2018 verkkokurssi

CreativeLive: Retouching Techniques for Hair in Photoshop 1/2018 verkkokurssi

Antti Karppisen Alias Studiot Oy:  Studiovalaisu 101:n 2017 verkkokurssi

Antti Karppisen Alias Studiot Oy: Kuvaamisen taito 2017 verkkokurssi

New Star di Di Cicco Alessandro Black & White - Actions x 1, 4 Seasons - 2017 verkkokurssi

Retouching Techniques for Hair in Photoshop CC 2019

@loistocreative n The Love Story -workshop 7.4.2019

Tsekkaa kuviani myös netissä olevassa sivustossa nimeltään GuruShots

https://gurushots.com/photographseija/photos

  • LinkedIn - Black Circle
  • Instagram Social Icon
  • Facebook Grunge

Valokuvaaja Seija Laine  puh. 0449922290

photographseija@gmail.com

Laurinkatu 16 (katso kartalla)  32800 Kokemäki  

Y-tunnus   ​2190934-4

© 2018 SEIJALAINEPHOTOGRAPHY

Photographseija, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
seija